YKSPIHLAJAN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

1§ Yhdistyksen nimenä on Ykspihlajan Siirtolapuutarha ry ja kotipakka Kokkolan kaupunki.

2§ Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu:

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää puu- ja kasvitarhaviljelyksen harrastusta ja taitoa jäsentensä keskuudessa sekä yleensä kotipaikkakuntansa piirissä. Suorittamallaan valistustyöllä se tahtoo vetää nuorisoakin mukaan tähän harrastuspiiriin sekä yhdistystoimintaan. Erityisesti toimii yhdistys Ykspihlajan Siirtolapuutarhan kehittämiseksi sekä jäsentensä viihtyisyyden, yhteisymmärryksen ja toiminnan edistämiseksi. Tarkoituksensa saavuttamiseksi yhdistys

-harjoittaa valistus- ja kasvatustyötä levittämällä alaa koskevaa kirjallisuutta

-järjestää kokous-, juhla ja valistustilaisuuksia, opinto- ja kasvatuspäiviä, järjestää näyttelyitä ja retkeilyä sekä tekee aloitteita järjestyksen ja hyvien tapojen noudattamiseksi puutarha-alueella;

-hankkii tai omistaa kiinteistöjä;

-Harjoittaa toimintansa tukemiseksi ravintolaliikettä enintään yhdessä toimipaikassa.

Yhdistys voi jakautua rekisteröimättömiin jaostoihin.

3§ Yhdistyksen jäsenet ja jäsenmaksut:

Uudeksi jäseneksi voidaan hyväksyä vain henkilö, jonka kotipaikka on Kokkolassa ja joka vuokraa yhdistyksen hallinnoimalta alueelta siirtolapuutarhapalstan.

Mikäli jäsen myöhemmin muuttaa pois Kokkolasta, hänen tulee ilmoittaa asiasta viipymättä johtokunnalle, joka päättää tapauskohtaisesti jäsenyyden jatkamisesta.

Päätöksessä huomioidaan erityisesti se, onko palstaa hoidettu sääntöjen mukaisesti, onko vuokrat ja muut velvoitteet maksettu ajallaan sekä mahdolliset erityiset perusteet, kuten palstan pitkäaikainen kuuluminen saman suvun hallintaan tai jäsenen oma pitkäaikainen toiminta yhdistyksessä
Yhdistyksen jäseneksi voi päästä henkilö, jolle Ykspihlajan siirtolapuutarha ry vuokraa sitä varten varaamastaan siirtolapuutarha-alueesta siirtolapuutarhapalstan.

Näiden lisäksi voidaan jäseneksi hyväksyä myös viljelijän perheenjäseniä ja siirtolapuutarhojen hyväksi toimineita henkilöitä. Äänestysoikeus yhdistyksen kokouksissa on 18 vuotta täyttäneillä jäsenillä. Jäseneksi hyväksymisestä päättää johtokunta asianomaisen kirjallisen anomuksen perusteella. Jäsen, joka jättää jäsenmaksunsa ajallaan suorittamatta tai toimii muuten yhdistyksen sääntöjen tai päätösten vastaisesti, tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa, voidaan erottaa johtokunnan päätöksellä. Erotetulla jäsenellä on oikeus vedota päätöksestä kirjallisesti 30 vuorokauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tämän ajan kuluttua ensiksi pidettävään yhdistyksen kokoukseen, joka tekee asiasta lopullisen päätöksen.

Yhdistyksen jäsenellä on koska hyvänsä oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka myös yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäsenet suorittavat vuosittain yhdistykselle jäsenmaksua, minkä samoin kuin liittymismaksun suuruuden vuosikokous päättää vuodeksi kerrallaan. Jäsenmaksut tulee olla suoritetut heinäkuun 31. päivään mennessä.

4§ Yhdistyksen hallitus:

Yhdistyksen hallituksena on johtokunta, johon kuluu puheenjohtajan ja seitsemän (7) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä. Jäsenet valitsevat vuosikokouksessa puheenjohtajan (1) yhdeksi kaudeksi kerrallaan. Johtokunta valitaan vuosikokouksessa yhdeksi (3) vuodeksi kerrallaan ja voidaan eroava jäsen valita uudelleen. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä muut tarvittavat virkailijat. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään neljä (4) jäsentä on saapuvilla. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.

Johtokunnan tehtävänä on:

-hoitaa yhdistyksen asioita niiden ohjeiden ja valtuuksien nojalla, joita yhdistyksen säännöt ja yhdistyksen kokouksien päätökset sille antavat.

-hoitaa huolellisesti yhdistyksen omaisuutta ja sen haltuun uskottuja varoja

-kutsua kokoon yhdistyksen vuosi- ja ylimääräiset kokoukset ja valmistaa niissä esille tulevat asiat

-laatia toiminnastaan päättyneeltä toimintavuodelta kertomus ja valmistaa niissä esille tulevat asiat

-laatia toiminnastaan päättyneeltä toimintavuodelta kertomus ja tiliselvitys sekä

-pitää jäsenluetteloa sekä hoitaa yhdistyksen arkisto


5§ Virkailijoiden tehtävät:

Puheenjohtajan tulee

-kutsua koolle johtokunnan kokoukset ja toimia niissä puheenjohtajana sekä

-allekirjoittaa yhdessä sihteerin kanssa kokouspöytäkirjat

Sihteerin tulee

-pitää pöytäkirjaa yhdistyksen ja johtokunnan kokouksissa ja allekirjoittaa ne

-saattaa yhdistyksen kokouksen päättämällä tavalla yhdistyksen päätökset asianomaisten tietoon ja ilmoittaa johtokunnan puolesta yhdistyksen kokouksista säännöissä määrätyllä tavalla sekä- hoitaa yhdistyksen arkistoa ja pitää johtokunnan nimessä luetteloa yhdistyksen jäsenistä

Rahastonhoitajan tulee

-hoitaa yhdistyksen rahavaroja johtokunnan määräysten mukaan ja sen vastuulla ja

-kantaa jäseniltä liittymis- ja jäsenmaksut sekä päättää tilit kalenterivuosittain ja jättää ne johtokunnalle sääntöjen määräämässä järjestyksessä.



6§ Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri kaksi yhdessä.

7§ Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Johtokunnan on jätettävä yhdistyksen tilit ja vuosikertomus viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta tilintarkastajille, jotka antavat tarkastuksesta kirjallisen lausunnon viimeistään kahta viikkoa ennen vuosikokousta johtokunnalle.


8§ Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys kokoontuu vuosittain kolmeen varsinaiseen kokoukseen, joista valmistava syyskokous pidetään syys - lokakuussa, varsinainen vuosikokous helmikuussa ja kevätkokous huhtikuun aikana. Ylimääräisiä kokouksia pidetään, milloin johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/ 10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä ilmoitettua tarkoitusta varten kirjallisesti johtokunnalta pyytää.

Syyskokouksessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

-asetetaan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenehdokkaat

-suunnitellaan ja päätetään talvitoiminnan järjestämisestä

-keskustellaan ja päätetään muista kysymyksistä, kuitenkin huomioon ottaen yhdistyslain 24 §:ssä mainitut yhdistyksen kokouskutsua koskevat määräykset

Vuosikokouksessa helmikuussa käsitellään seuraavat asiat:

-valitaan kokouksen toimihenkilöt

-valitaan pöytäkirjan tarkastajat

-esitetään toiminta- ja tilikertomukset tilintarkastajain lausuntoineen ja vahvistetaan tilinpäätös - päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille

-määrätään liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus

-määrätään tarpeelliset, yhdistyksen johtokunnalle vastuunalaiset jaostot ja alatoimikunnat, kuten esim. huvi- ja urheilutoimikunta, nuorten jaosto ym.

-määrätään johtokunnan ja alatoimikuntien jäsenten palkkiot

-päätetään mahdolliset kokous- ja tapahtumapalkkiot sekä kulukorvaukset hallituksen jäsenille ja muille toimihenkilöille.

-valitaan puheenjohtaja, johtokuntaan 7 varsinaista jäsentä ja 3 varajäsentä, 2 tilintarkastajaa varamiehineen sekä jäsenet eri ala- ja jaostotoimikuntiin

-valitaan yhdistykselle isännöitsijä ja emännöitsijä

-valitaan tarvittavat yhdistyksen edustajat eri keskusjärjestöihin

-vahvistetaan johtokunnan esittämä talousarvio alkavalle toimintavuodelle ja

-keskustellaan ja päätetään muista johtokunnan, jaostojen tai yksityisten jäsenten esittämistä asioista, yhdistyslain 24§:n määräykset huomioon ottaen.



Kevätkokouksessa huhtikuussa käsitellään seuraavat asiat:

-toimitetaan jäsenmaksujen kanto

-suunnitellaan ja päätetään yhteisistä hankinnoista, kasvinsuojelutoimenpiteistä sekä muista viljelyä ja kesätoimintaa koskevista asioita

-päätetään niistä toimenpiteistä, jotka ovat suoritettava järjestyksen ylläpitämiseksi siirtolapuutarha alueella sekä

-keskustellaan ja päätetään muista johtokunnan jaostojen tai yksityisten jäsenten esittämistä kysymyksistä kuitenkin huomioon ottaen yhdistyslain kokouskutsua koskevat määräykset


9§ Tärkeimmät yhdistyksen kokouksissa käsiteltäviksi aiotut asiat esitettäköön kirjallisesti ennen syys- ja tammi- ja maaliskuun 15. päivää yhdistyksen johtokunnalle, joka oman lausuntonsa seuraamana esittää asian yhdistyksen kokoukselle. Yhdistyksen kokouksissa päätetään asioista yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli ei näissä säännöissä toisin määrätä. Jos äänet menevät tasan, voittaa se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut. Vaaleissa ratkaisee arpa äänten mennessä tasan.


10§ Yhdistyksen kokouskutsut

Kutsut yhdistyksen kokouksiin tapahtuvat henkilökohtaisesti kirjeellisesti, sanoma- tai siirtolapuutarhalehden välityksellä tai yhdistyksen ilmoitustaululla vähintään yksi (1) viikko ennen kokousta.

Kokouskutsussa on mainittava tärkeimmät kokouksessa esille tulevat asiat. Muut tiedonannot toimitetaan jäsenille johtokunnan päätösten mukaisesti.

11§ Kunniajäsenet

Sellaisen henkilön, joka on aivan erikoisella tavalla edistänyt yhdistyksen tarkoitusperiä ja toimintaa tai muuten ansioitunut siirtolapuutarhatoiminnassa voi yhdistys kutsua kunniajäsenekseen. Kunniajäsen vapautuu kunnossapitomaksuista niin kauaksi aikaa, kun hän kuuluu yhdistykseen.


12§ Erinäisiä määräyksiä

Yhdistys on oikeutettu vastaanottamaan lahjoituksia ja testamentteja sekä käyttämään näin saadut varat lahjoittajan tai testamenttaajan toivomusten mukaisesti. Ehdotuksia yhdistyksen purkamisesta tai näiden sääntöjen muuttamisesta voidaan käsitellä ainoastaan helmikuussa pidettävässä vuosikokouksessa ja on asiaa koskevat ehdotukset jätettävä johtokunnalle viimeistään tammikuun 1. päivään. Ehdotuksen, joka johtokunnan seuraamana vuosikokoukselle esitetään, tulee saada tullakseen voimaan vähintään 3/4 äänten enemmistön puolelleen. Jos yhdistys purkautuu, luovutetaan varat johonkin yleishyödylliseen yhdistyksen toimintaa vastaavaan tarkoitukseen.


13§ Muissa kohdissa yhdistys noudattaa voimassa olevaa yhdistyslakia.


14§ Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Ykspihlajan siirtolapuutarhayhdistys ry

Valkokaalipolku 1

67800 Kokkola

Puheenjohtaja

Jani Koivisto

044-5806115