Ohjeet valituksen tekemiseen

Ykspihlajan siirtolapuutarhayhdistyksen tavoitteena on ylläpitää viihtyisää, turvallista ja hyvään naapuruuteen perustuvaa yhteisöä. Mahdolliset erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan keskustelemalla hyvässä hengessä.

Mikäli asia ei ratkea keskustelemalla ja kyseessä on yhdistyksen sääntöjen, järjestysmääräysten tai vuokrasopimuksen vastainen toiminta, voi jäsen tehdä asiasta kirjallisen valituksen yhdistyksen hallitukselle.

Valituksen tekeminen

  • Varmista ennen valituksen tekemistä, että asia perustuu yhdistyksen sääntöihin, järjestysmääräyksiin tai muihin voimassa oleviin ohjeisiin.
  • Valituksen tulee koskea toistuvaa tai muutoin merkittävää häiriötä tai sääntöjen vastaista toimintaa.
  • Valitus tehdään aina kirjallisesti ja se tulee allekirjoittaa.
  • Valituksesta tulee ilmetä:
    • tapahtuman ajankohta
    • tapahtumapaikka (esimerkiksi palstan numero)
    • mitä on tapahtunut
    • ketä valitus koskee.
  • Tarvittaessa valituksen tekijän tulee pystyä esittämään selvitys tai muu näyttö valituksensa tueksi.
  • Nimettömiä valituksia ei käsitellä.

Valituksen käsittely

Hallitus käsittelee valituksen puolueettomasti ja varaa tarvittaessa molemmille osapuolille mahdollisuuden tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa.

Päätöksestä ilmoitetaan kirjallisesti sekä valituksen tekijälle että valituksen kohteelle.

Hyvä naapuruus

Perusteettomien tai toistuvien aiheettomien valitusten tekeminen voidaan katsoa epäasialliseksi toiminnaksi.

Yhdistyksen jäsenellä ei ole oikeutta ryhtyä omatoimisesti ojentamaan tai moittimaan toista jäsentä. Mahdolliset ristiriitatilanteet tulee saattaa tarvittaessa hallituksen käsiteltäväksi, jotta ne voidaan ratkaista asiallisesti ja tasapuolisesti.

Yhdistyksen tavoitteena on edistää avointa vuorovaikutusta, keskinäistä kunnioitusta ja hyvää yhteishenkeä kaikkien jäsenten kesken.

Ykspihlajan siirtolapuutarhayhdistys ry

Valkokaalipolku 1

67800 Kokkola

Puheenjohtaja

Jani Koivisto

044-5806115