Mökki talviteloille
Kesäkauden päättyessä mökki ja piha kannattaa valmistella huolellisesti talvea varten. Hyvin tehty syyshuolto auttaa ehkäisemään vaurioita ja tekee kevään aloituksesta huomattavasti helpompaa.
Veden sulkeminen
Kesäveden sulkemisesta päätetään vuosittain syyskokouksessa. Sulkemisajankohdassa huomioidaan kuitenkin aina sääennusteet ja mahdolliset yöpakkaset.
Vesijohtoverkosto puhalletaan tyhjäksi paineilmalla. **Mökkiläisen on hyvä olla paikalla veden sulkemisen yhteydessä**, jotta oman palstan vesihanat voidaan avata puhalluksen ajaksi. Näin putkistoon ei jää vettä, joka voisi jäätyessään aiheuttaa putkien tai vesihanojen rikkoutumisen.
Mökkiläinen vastaa oman palstansa vesijärjestelmästä ja mahdollisista lisähanoista sekä niiden talvikuntoon saattamisesta.
Mökki
Ennen talvea kannattaa:
Piha
Syksyllä kannattaa:
Talvikausi
Mökkiläiset ovat tervetulleita alueelle myös varsinaisen kesäkauden ulkopuolella.
On hyvä pitää silmällä myös lähinaapureiden mökkejä. Mikäli havaitset ilkivaltaa, murtojälkiä tai muuta poikkeavaa, ilmoitathan siitä viipymättä mökin omistajalle tai yhdistyksen hallitukselle. Kiireellisissä tilanteissa tulee ottaa yhteyttä hätänumeroon 112.
Yhdessä huolehtimalla pidämme Ykspihlajan siirtolapuutarhan turvallisena ja hyvässä kunnossa ympäri vuoden.